Things I'll never say

Tää blogi ei tavalla tai toisella tunnu hirveen omalta. En tiedä missä on vika, mutta tekis mieli alkaa kirjottaa eri tavalla (erilaisista asioista), kertoa laajemmin ja lisäillä omia kuvia (mutta tervetuloa etsimään järkkärin usb-johtoa..) ja aj ajaj ajasjfhsdghisf EI. Miten voisin kirjoittaa elämästä jota mulla ei edes ole?

Ehkä pitäisi tehdä uusi blogi, uusi ulkoasu (käyttää loppuloma koodailuun), uusi minä ja uusi osoite ja kirjoittaa eri tavalla. Kyllä minut silti aina tekstin takaa tunnistaa, sama suitsukkeihin rakastunut haaremihousuhippihän se siellä, joka on menettänyt kaveripiirinsä ja luo pikkuhiljaa suhteita uusiin ihmisiin. Sama pieni maailmanparantaja joka on aina liian suuri itselleen.

Tällästä tänään. Pyörittelen vieläkin ajatusta ilmassa siitä, miten musta voisi tulla streittari. Kukaan ei usko siihen että meidän kaikkien rakas pikku pirihuora Naomi joka hukuttaa murheensa ja laittaa nupin turvoksiin tavalla tai toisella ja leikki eilenkin unilääkkeillä pystyisi siihen. Mä katon telkkarista nusre Jackietä ja nään ittessäni paljon samaa, mutta mä oon muuttunut ja kaikki on parempaan päin ja lopetin polttamisenkin.

Tässä postauksessa ei ollut järkeä. Ehkä alan koodailemaan uutta blogia kun lopetan telkkarin katsomisen.