Things I'll never say

Pyörryin ompelijalle päälläni vanhojenmekon raakaversio, joka oli täynnä nuppineuloja. En tiedä miksi, mä vaan pyörryin. Olin seisoskellut siinä peilin edessä mekon aihiot päälläni noin vartin, alkoi ahdistaa ja tulla kuuma ja silmissä pimeni.. Ennenkuin ehdin edes sanoa ompelijalle, että nyt pyörryttää saatikka istua alas, niin siihen mä rysähdin. Hävettää, vaikka ompelija ottikin sen ihan hyvin ja kertoi, miten muillekin on käynyt samalla tavalla, kun on joutunut seisomaan pitkään paikallaan ja jos on vaikka vähän jännittänyt.

Nojoo, asiaan... Söin riittävän lounaan tiistaina juuri ennen ompelijaa, ja illalla yhden leivän, yhteensä kaikki noin 300 kaloria ja keskiviikkoaamuna paino oli jo 100 gramman päässä ensimmäisestä välitavoitteesta. Keskiviikon ja tämän päivän olen kuitenkin viettänyt ahmien ja possutellen, joten en todellakaan taida uskaltautua tuon pedon (toisin sanoen digitaalisilmillään kimppuuni hyökkäävän vaa'an) päälle.

Huomenna pitäisi uskaltaa nähdä ainakin Peikkoa, salaa on jo ikävä vaikken ehkä uskalla sitä ääneenkään sanoa. Näen myös Kisua ja ehkä paria muutakin. Pelottaa, olen iso. Liian iso. Salaa ne naureskelee pienissä siroissa päissään, miten tuo Naomi onkin noin possu, miten se onkaan lihonut noin paljon, miksi se vaan syö mikä sitä vaivaa ymmärtäis olevansa kamala jota kukaan ei koskaan halua miksei se voi kuolla pois