Mä en nuku. Nukuinko mä viimeyönä edes kolmea tuntia, nekin itkien itseni uneen ja nappaillen kaakaojauheen makuisia unilääkkeitä.
Poika rikkoo mut sisältä, repii palasiksi, puhuu kauheita
syyttelee asioita joihin olen syytön
ja sitten se vielä kuiskii musta salaisuuksia luonnonvoimille,
huutaa kutsun tuuleen ja tuuli auliisti kuuntelee ja inhoaa minua. Tuuli haluaisi järjestää jälleennäkemisen erään kolmen ja puolen vuoden takaisen tapahtuman sisäpiirille, johon minäkin kuulun. Mutta enhän mä edes tunne enää niitä ihmisiä ja miten voin istua samassa tilassa kun Tuuli katsoo mua nenänvartta pitkin ja tietää mun salaisuuksista ja mua ahdistaa enemmän kuin koskaan
(Lainaus marraskuun ensimmäisen päivän postauksesta:
"Oon istunut lavan sivulla bäkkärin ovella, aivan soittajien vieressä mutta vähän verhojen katveessa ja piilossa turvallisessa pimeydessä, seissyt lavan takana ja laulanut täydestä sydämestäni sillä hetkellä soivia kappaleita,laihtunut puoli kiloa ja kokenut erittäin kiusallisia hetkiä kun se helvetin täydellinen tyttö päätti astella kuvaan ja kaikki rakastaa sitä ja mä vihaan koska se saa mut tuntemaan itseni tosi huonoksi" SEN HELVETIN TÄYDELLISEN TYTÖN NIMI ON TUULI)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuiskaa huuto tähän hiljaiseen avaruuteen